Artikkeli: Ratkaisemattoman näyttämöllepano
Sarah Kanen 4.48 Psykoosi.
Huhtikuun 15. päivä 2021 aloitin viimeisimmän ohjaukseni harjoitukset: Sarah Kanen 4.48 Psykoosi. Kuten usean muun tapahtuman kohdalla, esityksen ensi-iltaa jouduttiin siirtämään pandemian takia. Tässä tekstissä avaan ohjausprosessia ja mikä Kanen tekstissä minua kiinnostaa.
Sarah Kane oli englantilainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja. Hänen tekstinsä käsittelevät masennusta, vaatimuksia, fyysistä ja psyykkistä kärsimystä, sekä kuolemaa. Kane kärsi pitkään vaikeasta masennuksesta ja häntä hoidettiin Maudsleyn sairaalassa, Lontoossa. 25. päivä helmikuuta 1999 Kane teki itsemurhan. ”On raportoitu, että Kanen kuolemaa seurasi hiljainen minuutti saksan radiossa ja Iso-Britannian teatterit himmensivät valonsa kunnioituksen osoituksena” Macdonald, James (28.2.1999). “They never got her” – The Observer.
Oma yhteyteni Kanen työhön on henkilökohtainen; koen meidän jakavan samankaltaista eksistentiaalista epätoivoa. Alati läsnäoleva kysymys ihmisen olemassaolon merkityksestä on seurannut meitä molempia. Eikä se välttämättä ole negatiivinen olotila, tai masennukseen liittyvää. Eksistentiaalinen epätoivo syntyy usein merkittävän tapahtuman kautta – psyykkinen trauma, avioliitto, ero, rakkaan kuolema, elämää uhkaava kokemus… “ja minulla on ne kaikki, rakas.”
Unohtumattoman vuoden 2020 aikana osalla meistä oli vaikeampaa kuin toisilla; pandemian päälle tuli eroja, sekä perheenjäsenien, ystävien tai kumppanien menetyksiä. Eräänä syyspäivänä vuonna 2020 havahduin toistelevani itsekseni paria lausetta, enkä tiennyt mistä ne tulivat, mutta olin varma etten ollut kirjoittanut niitä itse.
Olin utelias mistä lauseet tulivat, joten kävin läpi kirjahyllyäni. Silmäni nauliintuivat Sarah Kanen teoskokoelmaan. “Ah, minun pitäisi lukea Kanen teoksia, ne sopisivat mielentilaani”, sanoin itselleni. Ja niin aloin lukea 4.48 Psykoosia. Olen jälkeenpäin tajunnut toistamani lauseiden olevan peräisin kyseisestä teoksesta. Se, mikä minua aivan erityisesti kiinnostaa juuri tässä teoksessa, on kuinka esiin piirtyy maailma ilman henkilöhahmoja, paikkoja, aikaa tai ohjausta; Kane ei kirjoittanut perinteiselle teatterille tai katsojalle.
Otin yhteyttä KOKO-teatteriin ja sovimme 4.48 Psykoosin esittämisestä. Olin tietoinen KOKO-teatterin aikaisemmin esittämästä Kanen teoksesta, eli tiesin heidän olevan tietoisia tekstin tyylistä ja intensiteetistä. Se sopi heidän estetiikkaansa.
Haastavinta Kanen teoksessa on ymmärtää kuka puhuu, mitä he tekevät puhuessaan ja missä he ovat. Vuonna 2021, harjoituskauden aikana, tajusin etteivät kaikki ratkaisuni toimisi tekstin kanssa. Näytelmäteksti ei tarjoa paikkoja, henkilöitä tai johtolankoja joihin näyttelijät tai ohjaaja voisi tukeutua. Tästä huolimatta halusin pitää kiinni keveyden tunteesta näyttämöllä.
4.48 Psykoosi on hankala ja hyvin intensiivinen teksti: se tekee syväluotaavan matkan masentuneen henkilön mielenmaisemaan. Työryhmän keskustelujen kautta ja näyttämöllisen kokeilun avulla päätimme esittää tekstin kehollisena tulkintana. Tästä ajatuksesta lähtöisin halusin ohjata näytelmää sovittelevaa ja unenomaista konseptia kohti.
Lavastus on hyvin pieni-eleistä, ihmisenä hakeudun symmetriaan ja minimalismiin. Näyttämö koostuu kahdesta kuutiosta ja yhdestä näytöstä (150×300), joka muistuttaa kolmatta kuutiota. Kuutio edustaa vangittua tietoisuutta, neljän seinän ympäröimänä, vailla ulospääsyä. Työskentelemme improvisoiden, luoden kehollisten liikkeiden yhdistelmiä, joissa teksti pysyy fokuksessa. Se on eräänlaista runoutta. Ja runoudesta puhuen: Sarah Kane halusi olla runoilija, mutta tajusi teatterin tekevän suuremman vaikutuksen yleisöönsä, kuin kirjoitettu sana.
Syventääksemme konseptia, näyttelijät Sara-Maria Heinonen ja Katimari Niskala tekivät tärkeän työn luodessaan tausta-tarinan joka toimii liimana heidän ja lavastuksen fysiikan välillä. Saavutimme haluamaamme lopputulokseen; unenomaisen näyttämön jota yleisö ei jännitä tai karsasta, mutta joka kuitenkin syvenee tarpeeksi tehdäkseen vaikutuksen.
Sarah Kanen näytelmä haastaa jokaista teatterin peruselementtiä, se ei ratkaise tai tarjoa vaihtoehtoja ajalle, paikalle tai henkilölle. Sen sijaan se jättää tilaa näyttelijän älykkyydelle ja mielikuvitukselle.
Meidän versiomme 4.48 Psykoosista sai ensi-iltansa KOKO-teatterilla 7. syyskuuta ja jatkaa esityskauttaan Rakastajat-teatterin ensi-illalla 11. päivä maaliskuuta 2022.
* 4.48 esitettiin ensimmäistä kertaa Royal Courtissa vuonna 2000, James Macdonaldin ohjaamana.
Teksti: Moe Mustafa
Käännös: Kaisa Lundán
Juliste: Moe Mustafa