Artikkeli: machine. becoming. body. becoming. labor. becoming. number. becoming. ghost

​​Toukokuussa 2021, esitystaideduomme Mean Time Between Failures (Suvi Tuominen ja Dash Che) vietti kolme viikkoa Vanhan Kaivoksen Residenssissä, taiteellisessa residenssissä Outokummussa, Suomessa, noin 100 kilometriä Venäjän rajalta. Residenssi sijaitsee vanhan kuparikaivoksen alueella, tarjoten asumis- ja työskentelytiloja kotimaisille sekä kansainvälisille taiteilijoille eri taiteenaloilta, kuukaudeksi kerrallaan. Tehdas ei ole ollut toiminnassa vuoden 1989 jälkeen, mutta koko Outokummun kaupungin historia ja identiteetti, sekä joidenkin asukkaiden tarinat, ovat jollain tavoilla kytköksissä tehtaan teolliseen työhön tai tehdasalueen palvelusektoriin.

Olemme jo pidempään olleet kiinnostuneita tekemään taiteellista tutkimusta teollisuustyöstä ja sen haamuista, esimerkiksi somaattisen tutkimisen kautta. Halusimme selvittää, minkälaisen jäljen tämänkaltainen työ jättää kehoihin, joihin teollinen työ ei suoranaisesti vaikuta. Vaikka me molemmat olemme tehneet töitä työväenluokan piirissä siivoojina, myyjinä ja tarjoilijoina, olemme kuitenkin etuoikeutetussa asemassa suhteessa esivanhempiimme – meillä on ainoastaan epäsuora yhteys teolliseen työhön. Esimerkiksi Dashin perheessä äidin puoli suvusta tulee Magnitogorskista, kaupungista joka sijaitsee Uralvuoriston alueella Venäjällä, joka rakennettiin metallurgisen laitoksen ympärille 1930-luvulla. Suurin osa Dashin sukulaisista olivat tehdastyöntekijöitä. He loukkaantuivat ankarien työolosuhteiden takia, he loivat yhteisöjä kollegoidensa kanssa ja he saivat työsuhde-etuja tehtaalta ollessaan sairaita. Vaikka Suvilla ei ollut suvussaan tehdastyöläisiä, oli hän kuitenkin asunut Outokummussa kaksi vuotta, jonka aikana hän oli tutkinut tehdasaluetta. Suvi opiskeli tanssia kaupungissa sijaitsevassa ammattikoulussa ja oli vuorovaikutuksellisessa suhteessa kaivosalueisiin tanssin ja esiintymisen praktiikan kautta. 

Valitsimme siis lähestyä tämän päivän Outokumpua tarinallistamisen praktiikan kautta, hyödyntäen edellä mainittuja henkilökohtaisia, somaattisia narratiiveja.

Tanssitaiteilijoina olemme työskennelleet kerronnan ja konseptien lisäksi myös kehon kanssa, tutkimalla aluetta ruumiillisessa yhteydessä, tanssien läpi kokemusten joita meillä ei ollut, vaan jotka me ruumiillistimme kuvittelun avulla. Tutkimalla esiin tulevaa fiktiota löysimme yhteisen menneisyyden Magnitogorskin ja Outokummun välille, joka ohjasi meitä kohti tuntematonta tulevaisuutta 2040-luvulla.

Haastattelimme useita Outokummun asukkaita heidän muistoistaan aktiivisesta kaivoksesta, sekä miten kaivos tällä hetkellä on läsnä heidän elämässään. Samanaikaisesti teimme tutkimusta kaivoksen taloudellisesta kehityksestä ja sen vaikutuksesta Outokummun kaupunkiin, sekä metallurgisen tehtaan vaikutuksesta Magnitogorskin kaupunkiin Venäjällä.

Toimme tämän tieteellisen, taloudellisen, sosiaalisen ja somaattisen tutkimuksen Kino Maritaan, Outokummun teatteriin, ja kaupungin kaduille. Jälkimmäiseen kohteeseen järjestimme intervention kaupungin pääkadulla, jonka aikana pitelimme itsetehtyä julistetta, joka sisälsi symboleja Magnitogorskista ja Outokummusta. Intervention aikana osallistimme ohikulkijoita kertomalla fiktiivisiä tarinoitamme Outokummun ja Magnitogorskin työläisten välisestä historiallisesta yhteydestä.

Tarinan mukaan Dashin isoisä Alexander, joka teki töitä metallurgisessa tehtaassa, joutui vakavaan onnettomuuteen työpaikallaan (tämä osa tarinaa oli totta). Tervehdyttyään hän päätti perustaa salaisen lajienvälisen liiton työntekijöille ja tehdaskoneille, jossa työntekijät harjoittivat hellempää lähestymistä ihmiskehojensa ja koneiden kehojen kuunteluun. Tarinan toinen osa kertoi, että jossain vaiheessa Magnitogorskin työntekijät kirjoittivat kirjeen Outokummun työntekijöille, jolloin heille selvisi, että samanlaista hoivan ja hellyyden praktiikkaa kehoja kohtaan tapahtui myös Outokummun kaivoksella.

Tarinan lopussa kerroimme olevamme kaupungissa tutkiaksemme arkistoa näiden kahden kansainvälisen ryhmän välisestä viestinnästä. Kerrottu tarina loi mielenkiintoisen, kollektiivisen investoitumisen historiaan – kuuntelijat nyökkäilivät, yrittivät muistaa, olivatko he kuulleet tätä tarinaa ennen ja vahvistivat tarinaamme vakuuttavin elein.

Pyysimme henkilöitä joiden kanssa keskustelimme kuvittelemaan ja piirtämään reitin Outokummun ja Magnitogorskin välille, vahvistaaksemme näiden kahden paikan välistä yhteyttä entuudestaan. Tämän jälkeen keräsimme ja dokumentoimme kartat.

Jatkoimme työtämme tämän fiktiivisen tutkimuksen kanssa Kino Maritan näyttämöllä, kehittäen ja tehden esitystyötä tuntemattomasta tulevaisuudesta 2040-luvulla, jolloin on tarkoitus järjestää ensimmäinen kansainvälinen symposium näiden kahden teollisuusalueen ryhmän kanssa. Ajan kulumisen takia työntekijät kerääntyisivät yhteen digitaalisessa muodossa, eli he itse muuttuisivat eräänlaisiksi koneiksi meidän tunninmittaisessa esityksessä. Tässä työssä tutkimme tulevaisuutta kuvittelemalla menneisyyttä, sekä miettimällä teollisuustyöntekijän ja epävarman taidetyön olosuhteita, kuitenkaan niitä vertailematta. Työmme Outokummussa muotoutui monitieteelliseksi, taiteelliseksi tutkimukseksi: hyödynsimme elementtejä installaatiosta, luennosta, teatterista, kontakti-improvisaatiosta, tieteellisestä tutkimuksesta, keskusteluohjelmista, nykytanssista ja sosiaalisesta performanssista.

Teksti: Suvi Tuominen ja Dash Che
Käännös: Kaisa Lundán
Kuvat: Jesse Partanen